Edellisessä artikkelissa käytiin läpi tasoitustöiden vaiheita ja huomioita. Listojen minimointi (ei ikkunalistoja, ei lattialistoja alakerrassa) vaati välillä tuumaustaukoa tasoitetöissä. Tasoitteen oli siis alettava nollasta, eli lattiarajasta ja tasoite oli saatava kiinni ikkunoihin ja oviin. Maalaamisessa listattomuus ei juuri aiheuttanut haasteita. Kertaalleen hyvin tehdyt suojaukset ikkunoihin, kulmiin ja nurkkiin tekivät maalaamisesta helpompaa.
Maalarin valkoinen, Tikkurilan valkoinen, paperin valkoinen, puhdas valkoinen – kiiltävä, puolikiiltävä, puolihimmeä, himmeä vai täyshimmeä?
Vaikka päätimme olla yksinkertaisia ja toteuttaa kaikki maalipinnat valkoisina, niin maalien valinta ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Pelkästään valkoisia sävyjä on valtavan paljon erilaisia. Vakioituja ja suosituimpia sävyjä ovat listoihin, oven karmeihin ja kalusteisiin sopivat sävyt: maalarin valkoinen, Tikkurilan valkoinen, paperin valkoinen tai puhdas sävyttämätön valkoinen. Kaikista maaleista on eri himmeys- tai kiiltävyysasteita.
Tässäkin asiassa saimme hyvän näkemyksen Sunhousen arkkitehdiltä, Kalle Oikarilta. Pohdimme yhdessä sävyt ja himmeysasteet. Kaikki maalit hankin Jyväskylän Seppälän K-raudasta. Maaleina päätimme yhteistuumin käyttää suosittuja Tikkurilan maaleja.
Valitsimme seuraavat maalit:
Pohjamaali: Tikkurilan Ykköspohja, täyshimmeä pohja- ja kattomaali
Pintamaali kattoon: Tikkurilan Siro Himmeä, himmeä kattomaali
Pintamaali seiniin: Tikkurilan Ässä 20, puolihimmeä pesunkestävä akrylaattimaali.
Pintamaali märkätilojen katot, kodinhoitohuoneen seinät ja keittiön takaseinä: Tikkurilan Luja 7, himmeä kosteutta ja rasitusta kestävä maali.
Kaikki maalit sävytettiin paperin valkoisiksi.
Nurkkiin ja kulmiin laitettiin pohjamaalin jälkeen valkoinen akryylimassa, joka maalattiin pintamaalilla yli. Lattiaraja ja lattiaan ulottuvien ikkunoiden ja ovien saumat tehtiin valkoisella ja mustalla liimamassalla, jonka pitäisi kestää kulutusta ja halkeilua akryylimassaa paremmin. (kiitos vinkistä Facebook-kaverit)
Tasoitepintojen viimeistely kannattaa toteuttaa pohjamaalin jälkeen. Valo kannattaa heijastaa pintoihin sivusta päin, jolloin kaikki mahdolliset epäkohdat näkyvät parhaiten. Korjattu ja kitattu kohta hiotaan kevyesti ja maalataan jälleen yli pohjamaalilla.
Laattojen laadussa on oikeasti eroa ja hyvää ei tahdo saada halvalla
Märkätilojen kosteus- ja vedeneristykset toteutettiin tasoitevaiheen aikana. Käytimme nurkkiin ja kulmiin niihin tarkoitettuja valmiita tarvikkeita, jotta eristeestä saadaan varmasti hyvä. Tyypillisin paikka vuodoilla on ulko- ja sisänurkat, eikä niiden eristyksessä kannata säästellä.
Kaikki laatat ja tarvikkeet valittiin yhteistyössä Jyväskylän Laattaleevin suunnittelijan kanssa. Laattaleevin porukalla oli hyvää näkemystä myös visuaaliseen ilmeeseen. Samalla he huolehtivat, että saamme varmasti laatat, jotka ovat mittatarkkoja ja suoria. Laattojen lisäksi Laattaleevi toimitti meille kaikki muut tarvikkeet samalla sopimuksella pohjalaasteista, saumoihin, listoihin, vesieristeisiin ja nauhoihin. Laatat toimitettiin yhdellä rahdilla suoraan työmaalla, muut tarvikkeet mahtuivatkin hyvin auton peräkonttiin ja ne oli noudettavissa Laattaleevin varastolta Jyväskylästä.
Tilasimme Laattaleevin kautta märkätiloihin myös erilaisia peilejä ja peilivaloratkaisuja. Samoin märkätilojen koukut ja paperitelineet katsottiin yhdessä heidän kanssaan.
Laattojen laadussa ei kannata säästää. Halvempien laattojen kokoerot (mitat ja korkeus) on havaittavissa jopa silmin. Heikompilaatuisen laatan laatoittaminen on myös hitaampaa ja sitä kautta säästämällä tarvikkeessa saattaa lopulta päätyä maksamaan työstä merkittävästä enemmän. Laatoissa on huomioitava myös niiden eri polttoerät, koska toisessa polttoerässä tehty laatta ei vastaa välttämättä sävyltään aikaisemmin poltettua vaikka malliltaan kyseessä olisikin sama laatta.
Mäntyinen paneeli- ja rimakatto on syytä suojata kellastumiselta
Suunnittelimme pintamateriaalit aika pitkälle jo taloprojektin luonnosvaiheessa. Silloin sisäkattojen pintamateriaaliksi päätettiin asentaa Sunhousen mäntypaneeli ja keittiön alaslaskuun mäntyrimoitus.
Koska mänty tummuu ja kellastuu UV-valolle altistuessaan, niin teimme valtavasti tutkimustyötä löytääksemme keinot sen estämiseksi tai vähintäänkin hidastamiseksi.
Männyn tummumista voi estää suojaamalla se maalilla/suoja-aineella, joka sisältää mahdollisimman paljon väripigmenttiä. Teimme ison määrän erilaisia testejä erilaisilla aineilla eri sävyissä. Tavoitteena oli löytää sävy, joka vaalentaisi männyn luonnollista väriä hieman – hyvin lähelle luonnollisen koivun väriä. Omat testikappaleet lähetimme sitten Sunhousen opastamana maalaamoon, joka toimitti meille niistä omat versionsa nähtäville.
Värijumppaa tehtiin kärsivällisesti kesän- ja syksyn aikana. Lopulta kun sopiva sävy löytyi, niin tilasimme kaikki paneelit valmiiksi maalaamossa käsiteltyinä. Samalla sävyllä käsiteltiin myös keittiöön ja eteiseen tulleet rimat.
Paneeli naulattiin kiinni pontista, niin että asennusjäljet eivät tulleet näkyville. Laitaan seinän viereen jätettiin noin 3mm rako. Porrasaukon kyprokin alalaitaan asennettiin tasoituksen yhteydessä metallinen J-lista, joka oli ylitasoitettavissa ja maalattavissa.
Käytimme samaa mäntypaneelia myös eteisen seinän pinnoittamiseen. Keittiön alaslaskusta ylijäänyt rimoitus asennettiin ennakkosuunnitelmista poiketen eteisen alaslaskuun.
Timpureiden mukaan paneeli oli kohtuullisen nopea asentaa. Se oli korkealaatuista, suoraa ja pontit sopivat hyvin toisiinsa. Rimakatto oli taas huomattavasti työläämpi. Ohuet ja pitkät rimat olivat luonnollisesti taipuneempia. Rimoitusta piti myös jatkaa, koska rimoitettava tila oli kohtuullisen pitkä. Jatkojen häivyttäminen vaati erityistarkkuutta. Kiinnitykseen ei haluttu käyttää mitään näkyvää, mikä ei tehnyt asentamisesta ainakaan helpompaa. Rimat asennettiin liimamassalla ja ammuttiin sivusta kiinni pienellä naulalla.
Olemme äärimmäisen tyytyväisiä valittuihin puumateriaaleihin ja saavutettuun asennusjälkeen. Pelko siitä, että puukatto tekee tilasta matalamman tai ahtaamman tuntuisen osoittautui turhaksi!
Saunaosaston kuusipaneelit käsittellimme itse Tikkurilan Saunasuojalla, joka sisälsi ripauksen valkoista pastaa. Timpurit leikkasivat kaikki paneelit ennen käsittelyä oikeisiin mittoihin, mikä nopeutti käsittelyä ja poisti ylimääräisen työn.
Saunan ja pesutilojen kuusipaneelit olivat selvästi mäntypaneelia kitkaisempi asentaa. Ohuempi puumateriaali elää myös enemmän lämmön ja kosteuden vaikutuksesta.
Yläkertaan asennettiin Timberwisen lehtikuusiparketti. Parketin ja kynnyslistat toimitti meille Parkettiliike Säkkinen.
Maalausten sekä paneelien ja rimojen asennuksen jälkeen poistimme sisältä lattiasuojat, jonka alta kuoriutui erinomainen kuivasirotelattia. Lattian viimeistelyyn liittyvät vaiheet on nyt päivitetty lattian vaiheita koskevaan artikkeliin. Lattian viimeistely ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti, mutta parin lisävaiheen myötä voimme olla tyytyväisiä lopputulokseen.
Kaiken asennustyön tekivät Raksillas Oy:n timpurit Lauri ja Jarno.