Charmian keittiö- ja kiintokalusteet viimeistelevät kodin asuinmukavuuden ja käytettävyyden

Taloprojektin suunnittelussa kaikissa osa-alueissa tärkeimpänä kriteereinä olemme pitäneet 1. käytettävyyttä ja 2. ulkonäköä. Kaikki asiat pohjaratkaisuista vaatehuoneen kalustukseen on mietitty näistä lähtökohdista eikä kummassakaan ole tehty kompromisseja.

Keittiö kodinkoneineen ja kalusteineen sekä kaikki muut kiintokalusteet ovat ylivoimaisesti merkittävimpiä asioita heti pohjaratkaisun jälkeen kun mietitään talon käytettävyyttä. Ja aina kun käytettävyys on tärkeää, niin suunnitteluun kannattaa käyttää erityisen paljon aikaa ja käyttää ammattilaista.

Toteutimme kalustesuunnitelmat Jyväskylän Kalustetukun (Charmia) kanssa. Suunnitteluprosessista on kirjoitettu aikaisemmissa artikkeleissa. Suunnittelun pohjana toimi Sunhousen kanssa toteutetut 3D-luonnoskuvat ja tietysti lopulliset arkkitehtikuvat.

Miten keittiön ja kalusteiden toimitus- ja asennusprosessi etenee?

Suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa, jotta kaikkiin muun rakennusprosessin aikana ilmeneviin yllätyksiin ja uusiin ajatuksiin ehditään reagoida ennen lopullista tarvikkeen tilausta. Tällaisia muutoksia olivat meidän tapauksessa mm. muutokset pistorasioiden paikoissa. Samoin tekniseen tilaan kalusteille jätettävän tilan koko ei ollut lukittavassa ennen kuin kaikki tekniikka oli löytänyt paikkansa.

Suunnittelun jälkeen kalustetoimittaja (meidän tapauksessa Jyväskylän Kalustetukku, Charmia-myymälä) antoi eräpäivän tarviketilaukselle, jotta tarvikkeet ehtivät varmasti paikalle haluttuun asennusajankohtaan.

Jätimme lopullisen tilauksen marraskuussa. Joulukuun loppupuolella saapuivat kalusteet – parissa erässä. Toimitusajankohdista tuli tietoa ennakkoon, joten osasimme varata aina jonkun niitä vastaanottamaan. Kalusteita on tämän kokoisessa hankkeessa lopulta aika paljon, joten niille on löydettävä myös reilusti tilaa. Laatikostot ja ja niiden rungot tulivat valmiiksi kasattuina, samoin standardimittaiset kaappirungot. Ovet, saranat, suojalevyt, sokkelit jne. toimitettiin luonnollisesti irtotavarana.

Kalusteiden asennuksen toteutti meidän omat timpurit (Raksillas Oy). Kalustetukulla olisi ollut myös suositella asentajia omasta verkostostaan.

Paketteihin ja oviin oli merkitty mihin huoneeseen kyseiset kalusteet oli suunnitelmien mukaan tarkoitus asentaa. Asentajien työtä voi nopeuttaa paljon viemällä kalusteet lähelle niiden lopullista asennuspaikkaa ja siivoamalla tilat muuten ylimääräisestä tavarasta ja liasta. Kalusteet kannattaa asentaa puhtaisiin paikkoihin, niin että niiden alle ja taakse ei jää rakennuspölyä ja roskia.

Asentaminen sujui suunnitellusti. Hitaimpia vaiheita asennuksessa olivat ylivoimaisesti integroidut kodinkoneet (meidän tapauksesssa tiskikone, jääkaappi ja pakastin). Asennusohjeissakin työlle oli arvioitu tuntikaupalla asennusaikaa. Asennuksen nopeuttamiseksi tekstiohjeiden lisäksi mukana oli QR-koodit Youtube-ohjevideoihin.

Miettimistä ja pysähtymistä vaati myös Bora-keittotaso-liesituuletin.
Liesituuletin on keittotason alla ja ruoanlaitosta lähtevä käry ja kosteus siirtyy siis lieden alle aktiivihiilisuodattimeen, jonka jälkeen puhdas ilma poistetaan joko alas sokkeliin tai ulos rakennuksesta. Meillä putkisto olisi ollut mahdollista vetää myös keittiön takana sijaitsevaan tekniseen tilaan, mutta toistaiseksi tyydyimme helpompaan ratkaisuun, eli jätimme poistoputken keittiön puolelle.

Kalusteiden asennus otti asentajilta aikaa muiden viimeistelytöiden lomassa noin viikon. Heti kun keittiötasojen rungot olivat paikallaan paikalla kävivät mittamiehet ottamassa mitat kivitasoja varten. Kivitasot tulivat jälkiasennuksena reilun viikon päästä mittauksesta. Kivitasojen asennus sisältyi Kalustetukun kalustetoimitukseen.

Lopputulokseen ja toimitusprosessiin olemme hyvin tyytyväisiä, vaikka joitakin osia vaihdettiin ja muutamia puutteita täydettiin. Kaikki hoitui Kalustetukun kanssa sujuvasti. He hoitivat lisätoimitukset ja veivät ylimääräiset osat mennessään.

Keittiö

Keittiöön saimme suuren määrän fiksusti käytettävää säilytystilaa. Kodinkoneiden, altaan ja eniten käytettävien laatikoiden ja kaappien sijainti on hyvin suunniteltu suhteessa toisiinsa. Keittiössä toimiminen on mukavaa ja käytännöllistä. Liesituulettimen sisältävä keittolevy on tyylikäs ja kaikki kosteus ja käry menee sujuvasti sinne minne kuuluukin. Kivitasot on helppo pitää puhtaana ja ne kestävät kovaakin käyttöä.

Rivattomat pumpuilla toimivat ovet ja laatikot olivat alkuun outoja käyttää, mutta jo parin päivän päästä ei ollut enää ollenkaan ikävä rivallisia malleja.

Kodinhoitohuone ja vaatehuone

Kodinhoitohuone ja vaatehuone sijaitsevat talon päädyssä, käytävän molemmin puolin vastakkain. Halusimme tehdä pyykkihuollosta sujuvaa ja sellaiseksi se tällä ratkaisuille ja kalustuksilla on osoittautunutkin. Kaikki talonväen vaatteet sijaitsevat samassa tilassa, eikä niitä tarvi kuskata kauas pyykkitilasta. Tilaa on riittävästi, eniten käytössä olevat vaatehyllyt ovat avoimia ja helposti käytettäviä laatikostoja on riittävästi. Esimerkiksi lapset osaavat hyvin käyttää alhaalla olevia laatikkoja ja vaatteet pysyvät järjestyksessä.

Makuuhuoneet

Makuuhuoneisiin asennettiin alakertaan isompi liukuovikaapistoja ja yläkertaan useita korkeita kaappeja. Liukuovikaapisto vaikuttaa jykevältä ja samaan kokonaisuuteen saatiin mukaan hengaritilaa, vetolaatikoita, koreja ja tavallista hyllytilaa. Vläkerran kaapeista osa on leveämpiä 100cm leveitä ja osa kapeampia 50-60cm leveitä. Erikokoiset hyllyt mahdollistavat kaappien fiksun käytön ja erikokoisten tavaroiden säilyttämisen.

Kuraeteinen ja WC-tilat

Kuraeteisen käytettävyyden suunnittelussa huomioitiin perheen pienimmät. Matalalla sijaitsevat ripustimet ja hyllytila vähentävät lattialle jäävien vaatteiden määrää. Käsienpesuallas kuraeteisessä on hyvä tietysti käsien pesuun, mutta myös kätevä kuraisten kenkien ja vaatteiden huuhteluun. Toiselle seinälle kuraeteistä toteutimme istuinkolon kaappien keskelle, jonka päällystimme ylimääräiseksi jääneellä kattopaneelilla.

Vessoihin Kalustetukku toimitti altaat, allaskaapit ja pienet seinäkaapit. Kylpy- ja saunatiloihin emme ottaneet mitään kiintokalusteita. Kalustetukun kanssa onnistui tehdä juuri sen levyisiä, syvyisiä ja korkuisia kaappeja kuin halusimme. Esimerkiksi WC-tiloissa kaappien ei ole mitään järkeä olla kovin syviä ja pienentää käytettävää tilaa.

Yhteenvetona. Keittiö ja kalustetoimittajaksi kannattaa valita toimittaja, jolla on näkemystä myös suunnitteluun ja kokemusta vastaavista kohteista. Jyväskylän Kalustetukun kanssa kokonaisuus saatiin hienosti valmiiksi, niin että kaikki toiveemme huomioitiin, mutta sen lisäksi saimme vinkkejä ja ideoita uusista vaihtoehdoista. Charmia-tuotteet ovat erittäin laadukkaita, ne on valmistettu Suomessa ja niitä on mukava käyttää. Valintaa helpotti, kun tiesi, että kaikki käytettävä tekniikka (pumput, saranat…) on varmasti nykyaikaista ja testattua. Iso plussa oli myös se, kun samaan pakettiin saimme mukaan kaikki kodinkoneet vertailua kestävällä hinnalla.