Arkkitehdin varsinainen suunnitteluprosessi alkaa tonttikäynnillä

Aloitimme suunnittelutyön arkkitehtitoimiston kanssa, joiden taloista 80 % suunnitellaan täysin asiakkaiden toiveiden mukaan. Kun taloa suunnitellaan yksilöllisten toiveiden mukaan, niin arkkitehdin kiinnostus perehtyä kokonaisuuteen on syytä olla korkealla. Meillä suunnitteluprosessi noudatti seuraavaa kaavaa…

1. Aloituspalaveri ja esitietojen kartoitus

Aloittaminen ja tutustuminen arkkitehtiin ja hänen töihinsä on tietysti aina maksutonta. Meilläkin suunnittelu aloitettiin lyhyellä tutustumisella ja esitietojen kartoittamisella. Meillä oli tiedossa suunnittelun aluksi tontti kaavatietoineen, lista asioita joita toivoimme suunnittelussa otettavan huomioon ja useita omia luonnoksia pohjakuvista paperille piirreltynä.

Aloituspalaverissa perehdyimme Kalle Oikarin kanssa nopeasti näihin tietoihin. Kalle avasi heidän toimintamalliaan ja suunnittelun etenemistä.

Maksullisessa suunnittelussa tultaisiin etenemään vaiheittain. Vaiheeseen yksi (ensimmäinen luonnos) sisältyisi tietyt toimenpiteet ja suunnittelun tuntimäärät tuntiperusteisesti. Vaiheessa kaksi luonnoksia voidaan edelleen muokata ja kehittää, hinnoittelu tuntiperusteella. Tiesimme, että voimme itse paljon vaikuttaa käytettäviin tunteihin ja suunnittelun etenemiseen listaamalla heti kaikki mahdolliset toiveet ja etenkin ei-halutut-asiat.

2. Suunnittelusopimus luonnossuunnittelusta ja tonttikäynti

Aloituspalaverin päätteeksi laadimme suunnittelusopimuksen ja sovimme ajan tonttikäynnille. Tonttikäynnin yhteyteen sovimme reilusti aikaa arkkitehdin kysymyksille ja meidän omien suunnitelmien läpikäymiselle.

Luonnossuunnittelua ei turhaan korosteta rakennushankkeen tärkeimmäksi vaiheeksi. Tässä vaiheessa haaveet ja toiveet siirtyvät ammattilaisen avustuksella konkreettiseksi suunnitelmaksi, josta pääsee hahmottamaan tulevan kokonaisuuden.

Ennen tonttikäyntiä toimitimme Kallelle kaiken mahdollisen informaation, joita meillä oli kerättynä. Tontilla arkkitehti halusi tutustua tontin muotoihin, ympäristöön, sijaintiin, ilmansuuntiin, näkymiin, kasvillisuuteen, rantaan, naapureiden rakennuksiin ja tontin rajoihin. Kalle otti tontilta reilusti valokuvia.

Tonttikäynnin jälkeen siirryimme meidän kotiin käymään läpi tontille tehtyjä havaintoja ja perehtymään tarkemmin meidän omiin toiveisiin.

Oli mukava keskittyä vain vastaamiseen, kun Kalle huolehti oikeiden kysymysten kysymisestä. Emme olleet osanneet edes ajatella kaikkea suunnittelussa tärkeitä asioita. Keskustelimme meidän perheen elintavoista, arjesta, rutiineista, tulevaisuuden tarpeista… Tykkäämmekö grillata? Mihin aikaan yleensä päivisin näin teemme? Montako ihmistä käy keskimääärin kerralla saunassa? Millaisissa maisemissa tykkäämme istua iltaa? Entä mennä nukkumaan? Mikä ajankohta päivässä on meille valon ja auringon suhteen tärkein? Missä kuivaamme pyykit? Miten käytämme keittiötä ja mikä siellä on tärkeintä?

Olimme keränneet myös Pinterest-tilille valokuvia meitä miellyttävistä sisustustyyleistä ja -ratkaisuista. Samoin eri rakennusten ulkovuorista, ikkunoista, pohjamalleista jne. Jaoimme Pinterest-kuvat Kallelle.

Tonttikäynnin, valokuvien, meidän omien luonnosten, toiveiden ja vastausten perusteella olimme valmiita siirtymään seuraavaan vaiheeseen, eli näkemään jo jotain konkreettista 3D-luonnosten kautta.

3.1 Luonnossuunnittelu: ensimmäinen luonnos

Parin viikon kuluttua tonttikäynnistä saimme sähköpostiimme PDF-muodossa ensimmäiset luonnokset ja 3D-visualisoinnit. Luonnossuunnittelussa syntyi pohjapiirustukset, leikkauspiirustukset ja 3D-kuvia sekä sisältä ja ulkoa.

Oli todella mielenkiintoista päästä näkemään miten toiveemme ja keskustelun aihiot olivat siirtyneet kosketeltavampaan muotoon.

Dokumenteista saimme hyvän käsityksen rakennuksen sijoittelusta tontille, tulevan kodin muodoista, yleisilmeestä, rakennusmateriaaleista, huoneiden sijoittelusta ja kokonaisuuden toimivuudesta.

Ensisilmäyksellä olimme todella vakuuttuneita, että tässähän tämä nyt on! Kaikki on hyvin huomioitu.

Kalle kehoitti malttiin ja kritiikkiin. Hän pyysi meitä miettimään rauhassa ja ajan kanssa jokaista yksityiskohtaa vielä kerran.

Keräsimme itselle ylös kaikki ajatukset, jotka vielä vaivasivat meitä tai joihin toivoimme muutosta. Meidän ei tarvinnut osata ratkaista uutta vaihtoehtoista tapaa vaan riitti, kun listasimme uuden toiveen tai ajatuksen. Arkkitehti tulisi miettimään, miten tämä ratkaistaisiin kaavan määräysten ja rakennustekniikan mukaisesti.

Ensimmäisten luonnosten jälkeen suunnittelun etenemiseksi jouhevasti tämä vaihe on tilaajan kannalta kaikkein tärkein. Luonnosten perusteella on todella helppo keksiä paljon uusia juttuja ja aikaisemmat toiveet saattavat osoittautua myös huonoiksi, kun ne näkee visuaalisena dokumentissa. Tässä vaiheessa kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa niin, että seuraavassa vaiheessa laskettava kustannusarvio ja lopullisemmat luonnokset ovat mahdollisimman lähellä lopullisia toiveita ja ajatuksia tulevasta kodista. Ensimmäiseen luonnokseen on myös sovittu tietty määrä työtunteja, joten useat muutokset ja yhteydenotot maksavat tästä eteenpäin aina rahaa.

On myös hyvä muistaa, että luonnossuunnittelussa syntyvät dokumentit eivät ole rakennuslupapiirustuksia. Niihin saattaa liittyä vielä jotain reunaehtoja ja pakollisia muutoksia, kun lopullisia kuvia piirretään.

3.2. Luonnossuunnittelu: esittely ja tarjous talopaketista

Päätimme jatkaa luonnosten jatkosuunnittelua ensimmäiset luonnokset nähtyämme. Koimme, että Kalle osaa meidän toiveita hyvin tulkita ja siirtää ne suunnitelmiksi. Teimme muutoksia mm. kodinhoitohuoneen ja vaatehuoneen sijoitteluun, olohuoneen kokoon, makuuhuoneiden määrään yläkerrassa ja piharakennuksiin.

Tämän jälkeen luonnoksia päivitettiin ja kokonaisuus lähti tarjouslaskentaan. Parin viikon kuluttua kävimme puhelimitse läpi uudet luonnokset ja samalla tutustuimme kustannusarvioon kokonaisuudesta. Meillä kustannusarviossa oli mukana kaikki pinnat ja rakenteet, mutta ei talotekniikkaa, maatöitä, perustuksia, kiinteitä kalusteita jne.

Tässä kohti saimme oman riittävän harkinta-ajan miettiä, tilaammeko tarvikkeet precut-toimituksella Sunhouselta vai etenemmäkö hankkeessa jonkun muun talotehtaan tai -toimittajan kanssa.

Kilpailuttaminen ei ole todellakaan helppoa, mutta halusin omia näkemyksiä vahvistaakseni käyttää siihen aikaa. Ajattelin, että hyvien luonnosten ja alustavan kustannusarvion kanssa pystyisimme helposti pyytämään tarjousta muualtakin.

Otin yhteyttä tuttuihin talotehtaisiin ja niiden edustajiin ja kävimme heidän kanssaan läpi meidän luonnoksia ja suunnitelmia. Aika pian kävi selväksi, että heillä ei ollut intressejä lähteä toteuttamaan juuri meidän luonnosten kaltaista kokonaisuutta, vaan sain yhtä monta erilaista näkemystä ja tarjousta kuin talotehtaita ehdin tavata. Esimerkiksi pelkästään elementtirakentaminen, talotehtaiden käyttämät vakiorakennusmateriaalit ja työskentelytavat rajoittivat selvästi meidän suunnitelmien mukaisen talon toteuttamista.

Samalla kartoitin kustannusarviot puuttuvilta osilta:
– Maatyöt
– Perustukset
– LVI- ja sähkötekniikka sekä -työt
– Pihatyöt
– Kiintokalusteet

Ja pyysin karkeat arviot parilta rakennusyritykseltä tarvikkeiden asentamisesta. Näin pääsin oikeasti vertaamaan edes jotenkin kokonaisuutta talotehtaiden avaimet käteen -tarjouksiin, joissa sisältöjä oli muutettu aika reilustikin siitä, mitä meidän suunnitelmista oli esitetty (mm. ulkovuoren paksuus, ikkunat ja ovet, puurakenteet, sisustuksen taso…)

3.3. Luonnossuunnittelu: sopimus talopaketin toimituksesta

Päätimme tilata talopaketin tarvikkeet Sunhouselta. Ajattelimme, että jos meillä tulee vielä muutoksia jatkossakin ja jopa kesken rakennusvaiheen, niin heidän kanssaan sisältöjen pyörittely ja poisjättäminen onnistuu jouhevammin. Olimme myös vakuuttuneita Kallen ja muun yrityksen suhtautumisesta ja omistautumisesta juuri meidän projektia kohtaan, että emme uskoneet saavamme samanlaista suhtautumista isommilta talotehtailta.

Kirjoitimme sopimuksen talopaketin toimituksesta ja jatkoimme virallisten suunnitelmian toteuttamiseen heidän kanssaan.

4. Pääpiirustukset, rakennuslupa ja pääsuunnittelu

Käytimme luonnoksia kunnan rakennusvalvonnassa, jotta saimme vielä viimeisen varmistuksen siihen, että kokonaisuus on kaavan mukainen ja noudattaa viranomaismääräyksiä. Pyysimme vielä jotain muutoksia pohjaan ja tarkensimme talopaketin toimitussisältöä sisustuksen ja ulkoverhouksen maalauksen valmiusasteen osalta.

Sen jälkeen jäimme odottelemaan pääpiirustuksia rakennuslupaa varten.

5. Rakennessuunnittelu ja muut vaadittavat erikoissuunnitelmat sekä sisustussuunnittelu

Tilasimme Sunhousen kautta rakennesuunnittelun. Koska meillä oli tiedossa sopivat tahot sähkö- ja valaistusuunnitelman ja LVI-suunnitelman toteuttajaksi, niin päätimme tilata ne suoraan heiltä. Olisimme voineet tilata kaikki erikoissuunnitelmat myös Sunhouselta. Sisustussuunnitelmaa emme kokeneet tarpeelliseksi, koska meillä oli jo luonnosvaiheessa muodostunut hyvin vahvaksi näkemys käytettävistä pintamateriaaleista ja tyylimme oli hyvin pelkistetty ja moderni.